Karpon Viralliset Videot

Monien hattujen mies, Hannu Karpo, tunnetaan parhaiten Pallosalama-tuotantoyhtiölle tehdyistä Karpolla on asiaa -telkkarijaksoista. Niitä valmistui vuosina 1983–2007. Viime aikoina Karpo on ryhtynyt julkaisemaan YouTubessa otoksia vanhoista reportaaseistaan. Avoinna olevalle nettisivulle kerätään edellä mainitulta YouTube-kanavalta 10 uusinta videota.

Tämän nettisivun tekijä on Karpon fani, joka surffatessaan netissä, etsiessään esimerkiksi suomalaisen netticasinon avajaistarjouksia, kuuntelee mieluusti kotimaan kielellä asiaohjelmaa englanninkielisen hömppäviihteen sijaan.

1.

Tämä on uusin video. 👋

Kuvaus: Karpolta pyydetään päivittäin kuulumisia ja ajatuksia maailman menosta. Pikaisella visiitillä teimme Karpo Official -kanavalle joulu-extran jossa Hannu Karpo kertoo mitä joulu tuo hänelle mieleen lapsuudesta sekä miten hän joulua yleensä viettää ja mikä merkitys joululla on ollut hänen elämässään ja työssään. Sekä tietenkin lähettää jouluterveiset suomalaisille. Koko jakso on ennen näkemätöntä uutta sisältöä ja joka on tuotettu jouluna 2023.

2.

Kuvaus: Nyt kyykytetään siipikarja-kasvattajaa, eläkeläistä ja metsänomistajaa. Isomman oikeudella. Ensiesitys: Karpolla on asiaa 1988

3.

Kuvaus: Seuraa lisää kansakuntamme käsittämättömyyksiä | Ensiesitys Karpolla on asiaa 1988. *Videosta on jouduttu poistamaan ääniraitoja ja kohdat tekstitetään tekijänoikeuksien takia. Youtube ei kerro videoita julkaistaessa rikkooko niissä oleva äänimateriaali tekijänoikeuksia vaan se tekee sen sattumanvaraisesti jälkeenpäin ja siksi näitä ei voi tehdä "valmiiksi" etukäteen vaan paikkailla vasta julkaisun jälkeen niillä editorimahdollisuuksilla, joita Youtube tarjoaa.

4.

Kuvaus: Jakso on vauhdikkaasti etenevä ajankuva ja pastissi epäkohdista ja ihmisten kohtaloista vuoden 1989 Suomessa. Jaksossa kerrotaan mm. kuinka tie- ja vesihallitus varasti eräältä rouvalta kaivon, jonka jälkeen kaivosyhtiö turmeli saman naisen pihalammen niin, että siellä mahtunut edes sorsa kääntymään. Toista rouvaa kohdeltiin luulosairaana kunnes leuan sisästä löytyi vuosia jäytänyt katkennut puudutusneula. Tuusniemellä kunta rakensi luvatta valtavan kivilaiturin yksityisen maalle. Kaavilla vanhainkodin viemärijäte valui haisevana avo-ojana järveen ja tämä inspiroi kunnan omaa jätekuljettajaa ajamaan romua, roskia ja ulosteita omalle laitomalle kaatopaikalleen säästääkseen kuljetuskustannuksista. Sähkölinjaa rakentava yhtiö huijasi omakotitaloasujaa. Vanha perinnetila tuhottiin louhimalla tie pihapiiriin ja tämä tuho varmistettiin Kalantin kunnan toimesta tilanomistalle osoitetulla 100 000 mk:n uhkasakolla jos hän asiasta valittaisi. Ohjelmassa ihmetellään miksi Kajaanista Rovaniemelle on lyhyempi matka kuin sieltä pois. Opasteita ja mainoksia koskevat määräykset olivat jo 80- luvulla tekemässä maailmasta meille kaikelle huonompaa paikkaa - tästä esimerkki Himangalta missä lomakylän informatiivinen opaste jouduttiin korvaamaan valtavalla ladon seinään maalatulla piilomainoksella. Baari Piristeen yrittäjä tehtaili opastekylttejä liukuhihnalta koska ne kaikki poistettiin välittömästi TVL:n toimesta. Ja paljon muuta.... *EDIT: OHJELMASSA ON MYKKÄ N. MINUUTIN MYKKÄ KOHTA TEKIJÄNOIKEUKSIEN TAKIA. KOHTA TULLAAN TEKSTITTÄMÄÄN. Ensiesitys: Karpolla on asiaa 1989.

5.

Kuvaus: Tavallinen ihminen on ihmeissään kun meille elintärkeä ja suuri instituutio alkaa hankalaksi. Pahimmillaan kansalaisen asiakaskokemus voi olla jopa koomisen huono. Jaksossa kerrotaan kuinka vakuutusyhtiö ei suostu palvelemaan suomeksi, posti ei suostu jakelemaan postia sekä kirsikkana kakun päällä Espoon työvoimaviranomainen laittaa nuoren työnhakijan matkustamaan yli 1600km matkan 10 minuutin työhaastatteluun vaikka oli tiedossa, että kyseinen paikka oli jo täytetty. Ohjelman lopussa voi arvata kuka Suomelle urheilumitaleja tuonut "Marrasvisan" kuuluisa hahmo on Karpon haastateltavana. Ensiesitys: Karpolla on asiaa

6.

Kuvaus: Pääkaunpunkiseudulla ryöstettiin ennätysmäärä asuntoja. Merkittävän suuressa osassa tapauksia murtautujat tiesivät milloin ja mihin kannattaa iskeä. Päätimme Karpon toimituksessa ottaa selvää, että miten tämä on mahdollista? Kokeilimme kuinka helppoa on päästä ihmisten asuntoihin inventoimaan arvotavaraa sekä selvittämään milloin isäntäväki olisi poissa kotoa. Teimme tämän havainnoillistaaksemme ihmisille, että meille suomalaisille ominainen ja normaali tapa toimia sisään pyrkivien tuntemattomien henkilöiden suhteen on aivan liian kiltti ja sinisilmäinen. Ohjelmasta tehtiin rikosilmoitus ja syyttäjä teki siitä ennakkotapauksen, jossa todettiin, että tällaisen asian todentaminen vaatii käyttämäämme toteutustapaa. Ohjelman esittämisen jälkeen asuntomurrot vähenivät murtoaallosta kärsineillä alueila. Ensiesitys Karpolla on asiaa 2004

7.

Kuvaus: Kolme koskettavaa tarinaa ihmisen parhaasta ystävästä. Yksi murhattiin. Toinen pelastettiin ja kolmas tappoi emäntänsä täysin vahingossa tavalla, jota kukaan ei voi ennakoida tai odottaa. Alkutunnarin ylivalottuneisuus johtuu formaattisekamelskasta - asiaa korjataan. Ensiesitys: Karpolla on asiaa

8.

Kuvaus: Esidigitaalisen ajan esityksiä havumetsien maasta. Ainakin jotain edistystä on tapahtunut vuosituhannen vaihteen jälkeen ajatellen oluen anniskelua ja -ulosmyyntiä: Esittelyssä legendaarisen kahdella eri kaljanmyyntiovella varustettu kioski joka tappoi asiakkaitaan nauruun lainsäädännön ikeessä. Kauas on myös kuljettu paheksuntaa aiheuttavista maksullisista mobiilipalveluista, joiden avulla tielläliikkujat saivat tietää nopeusvalvonnan sijainteja tekstiviesteillä. Kaikki asiat eivät kuitenkaan ole muuttuneet: Löpöllä ajettaessa pääsee vieläkin vaivatta veroliemeen eikä pitkänajan sääennusteet taida olla sammakkoprofessorin ennusteita tarkentuneet. Tässä jaksossa sammakkoprofessori Taisto Heikkinen lanseeraa käsitteen "tuherrustalvi". Ensiesitys: Karpolla on asiaa

9.

Kuvaus: Ei auttanut presidentin suojelu eikä edes Yoko Ono kun Rovaniemelle talvella 2004 rakennetun taideprojektin: "The Snow Show":n toteuttaneet yrittäjät jäivät saatavien sijasta nuolemaan näppejään. Lohjalla sijaitsevan Ojamon kartanon isännälle langetettiin perinnöksi valtaisa kunnossapitovelvollisuus, mutta kunnossapitoon tarvittava muu perintö jäi saamatta. Jaksossa esitellään myös kuinka tarpeeksi huonosti rakennettu mökki voi muuttua verotuksessa voitokkaaksi kun se vajoaa normikorkeudesta varastotilaksi muutamassa vuodessa. Lopuksi tarjoilemme vakuutusyhtiön erikoisena palaneen mökille tilalle rakennetun upo-uuden, mutta purkukuntoisen hirsi-rakennuksen. Materiaalin digitoinnissa esiintyvä mystisen ongelman takia tästäkin jaksosta uupuu sekunteja kuva ja ääni-informaatiota. Ohjelman musiikit ovat poistettu tekijänoikeuksien takia (Kate Bush ja Caroline Lavelle). Ensiesitys: Karpolla on asiaa 2006

10.

Kuvaus: Tehdään ensin ja kysytään sitten - se on Suomessa maan tapa. Maan tapa on myös vaieta ja unohtaa asioita kirjaimellisesti kuoliaaksi. Ainakin jos kyseessä on vanhukset. Karpo kiertää Suomea ja esittelee meille 2000- luvun rakentamisen saavutuksia niin kaupunkien kuin yksityisten ihmisten toimesta. Vanhukset mätänevät hoitamattomana hoivakodin sänkyyn. Sydänsairaan sotaveteraaninen julkiselta puoelta saama kuolemantuomio ei olekaan voimassa yksityisellä puolella jossa ongelma voidaan hoitaa. Jakson loppupäässä on työkopion vauriosta johtuen poistettu materiaalia kokonaan tai jäljellä on ajoittain vain ääniraita. Ensiesitys: Karpolla on asiaa 2005.

Videoselain päivitettiin viimeksi 28.3.2024 kello 12.31. Haluatko päivittää listan?